Kiinnostuin rumpujen soitosta 10 vuotiaana kun naapurin kaveri sai omat rummut. Kiinnostus kasvoi siinä määrin, että pari vuotta myöhemmin sain oman setin ja aloitin rumputunnit. Muutaman vuoden harjoittelun jälkeen perustettiin kavereiden kanssa ensimmäiset bändit ja pikkuhiljaa alkoi keikkailu sekä demojen teko. Homma kehittyi ja treeni- ja oppimishalu oli kova! Päivät rumpujen parissa venähti monesti kahdeksan tunnin mittaisiksi ja eihän siinä koulun lisäksi paljon muulle aikaa ollutkaan. Armeijan suoritin vuonna 1999 Kainuun sotilassoittokunnassa, mikä avasi silmät muullekin kuin raskaammalle musiikille ja sieltä päästyäni rumpalin ura lähti ammattimaiseen suuntaan. Olen soittanut työkseni vuodesta 2001 ja päässyt työskentelemään huippubändien,-muusikoiden ja artistien kanssa niin livenä kuin levyillä.
Rumpujensoiton vakituisena opettajana olen toiminut mm. Rytmi- instituutissa, Kurikan AOL:ssä, Rockcamp Ry:ssä sekä sijaisena mm. Lapuan musiikkiopistossa ja musiikkikoulu Avoniassa. Bändimaailmassa minua työllistävät useat eri projektit kaikentyylisen musiikin parissa. Rumpujen takana olen soittanut tällähetkellä 2000-3000 keikkaa. Rumputunneillani on rento tekemisen meininki! Käy tutustumassa omiin nettisivuihini www.welhodrum.com Opetukseen liittyvissä asioissa voit lähestyä minua sähköpostitse ville@dawille.net